
NURMES
Summer Music & Summer Academy 5.-13. July 2025
JANNE MARJA-AHO
Vocal
Kohta 30-vuotisen taiteilijaurani aikana olen tehnyt monialaista työtä Suomen ja Euroopan huipputekijöiden kanssa niin tanssin, teatterin kuin musiikin parissa. Teokset ovat vaihdelleet puhtaasti nykytanssiteoksista suuriin musikaaleihin ja teatteriteoksiin, soolokonserteista poikkitaiteellisiin, kokeellisiin esityksiin.
Koreografeista mainittakoon mm. Nigel Charnock, Kenneth Kvarnström, Tero Saarinen, Jo Strömgren, Örjan Andersson, Tommi Kitti, Kirsi Monni, Sanna Kekäläinen, Anzu Furukawa, Joseph Kruzeck ja Linda Kaptanea.
Ohjaajia, joiden teoksissa ollut mukana mm. Pirkko Saisio, Laura Jäntti, Kurt Nuotio, Kari Heiskanen, Taneli Mäkelä, Neil Hardwick.
Musiikin alueella olen tehnyt yhteistyötä monien eri säveltäjien kanssa, mm. Anna-Mari Kähärä, Jussi Tuurna, Maija Kaunismaa, Markus Fagerudd, Jukka Nykänen, Jonas Asplund. Käynyt teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen linjan vuosina 1992-1996.
