top of page

SANNA RIISSANEN

Kuoronjohtaja

Joensuulainen sopraano Sanna Riissanen on laulaja, laulunopettaja ja kuoronjohtaja. Hän on valmistunut ensin laulupedagogiksi ja musiikin ohjaajaksi Kuopion konservatoriosta, ja jatkettuaan opintoja Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksessa, hän sai musiikin maisterin paperit vuonna 2009. Hänen laulunopettajinaan ovat toimineet mm. Aleko Lebedinsky, Taina Piira ja Ritva Auvinen. Kuoronjohtoa Riissanen on opiskellut Heikki Halmeen opetuksessa Kuopiossa.


Vankka pohja ammattimaiseen esiintymiseen on saatu niin oopperalavoilta kuin monipuolisten yksinlaulukonserttien sekä laajojen kirkkomusiikkiteosten solistina toimimisen myötä. Klassisen repertuaarin lisäksi Sanna on laulanut paljon kansanmusiikkia sekä musikaalisävelmiä, ja täysin improvisoituja laulujakin voi esiintymishetkellä syntyä.


Kuorotyöskentelyssä Sannaa viehättää erityisesti ilmaisuvoiman ja nyansoinnin laajuus sekä yhteisen soinnin hakeminen ja hiominen. Pitkään itsekin eri kuoroissa laulaneena Sanna voi todeta myös sen, että kuorolaulu on vain yksinkertaisesti niin kivaa ja on hienoa, että pääsee kuoronjohtajan ominaisuudessa tekemään ryhmätyötä musiikin parissa.

SANNA RIISSANEN

© 2023 by AL

bottom of page