ANNA LAAKSO
Piano
”Laakso on kuin Lapin noita manaamassa musiikkia ulos pianosta” (Lapin Kansa, 25.3.08)
Anna Laakso tekee hengästyttävällä skaalalla muusikon ja esiintyjän uraa kaihtamatta ennakkoluulotonta toimintaa taiteen eri kentillä. Rovaniemelle kotiutunut pianisti on ansioitunut erityisesti kamarimusiikin ja liedin saralla tarttuen tosin samalla intensiteetillä myös solistisiin tehtäviin. Sujuvasta sukkuloinnista esittävän taiteen eri työmailla kertovat lukuisat monitaiteelliset yhteistyöt niin teattereiden kuin tanssijoiden kanssa, sekä toimiminen Rovaniemen teatterin ja Kemin kaupunginteatterin kapellimestarina vuosina 2013-2021 työnkuvanaan musisoinnin lisäksi sovittaminen, säveltäminen ja roolityöt. Kaudella 2023-2024 Anna toimii vierailevana kapellimestarina/musiikillisena ohjaajana Tampereen teatterissa.
Anna opiskeli Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Tuija Hakkila, Heini Kärkkäinen ja Carlos Juris. Tärkeimpiä kamarimusiikillisen intohimon herättäjiä ovat olleet opettajat Paavo Pohjola, Ralf Gothoni, Ilmo Ranta ja Ilan Gronich. Anna soitti diplomikonserttinsa keväällä 2004 ja valmistui musiikin maisteriksi 2008. Hän soitti ensikonserttinsa vuonna 2011.
Anna on säännöllinen vieras kotimaisilla festivaaleilla. Hän on esiintynyt mm. Helsingin Juhlaviikoilla, Loviisan Sibeliuspäivillä, Turun musiikkijuhlilla, Riihimäen Kesäkonserteissa, Rauma festivossa, Crusell-viikoilla jne., sekä Euroopan maissa ja Kiinassa kamarimusiikkikumppaneinaan taiteilijoita kuten Ivry Gitlis ja Zoltan Kocis.
Vuodesta 2004 Anna on tehnyt läheistä yhteistyötä John Storgårdsin johtaman Lapin Kamariorkesterin kanssa moninaisissa tehtävissä niin orkesterin jäsenenä, kamarimuusikkona kuin solistina, sekä toiminut orkesterin projektien vetäjänä pianistina, laulajana ja juontajana.
Anna on työskennellyt säveltäjien kanssa kantaesittäen ja levyttäen heidän teoksiaan mm. Tampere Biennalessa ja Musica Nova - festivaalilla. Hän on levyttänyt Kaija Saariahon musiikkia Ondinelle viulistien Antti Tikkanen ja Minna Pensola kanssa, sekä Lapin Kamariorkesterin kanssa mm. Mahleria, Outi Tarkiaista, Sunleif Rasmussenin soolopiano- ja kamarimusiikkia, sekä Gramophone-palkintoehdokkaaksi yltäneen levytyksen Hans Abrahamsenin kulttiteoksesta Schnee. Tuorein levytys on Alba Recordsin julkaisema yhdessä sopraano Pia Freundin ja runoilija Chrys Saltin kanssa nauhoitettu säveltäjä Ilari Laakson musiikkia sisältävä levy Jampot. Mieluisiin uuden musiikin projekteihin lukeutuu myös Helsingin Juhlaviikoille 2015 tehty Lotta Wennäkosken Wunderbar-kamarioopperan kantaesitys.
Anna on nauttinut valtion ja Suomen Kulttuurirahaston taiteilija-apurahoja vuosina 2013 ja 2016. Hän luotsaa Rovaniemellä Valoa Kamariin- yhdistyksen toimintaa ja on Nurmeksen Kesäakatemian ja Kesämusiikin vuorotteleva taiteellinen johtaja yhdessä professori Tuija Hakkilan kanssa.
Anna Laakso pursues a career as a musician and performer on a breathtaking scale, without prejudice to open-minded activities in different fields of art. The pianist, who settled in Rovaniemi, has made herself known especially in the fields of chamber music and lied, although she also tackles soloist tasks with the same intensity. Numerous multi-artistic collaborations with both theaters and dancers testify to the smooth shuttling of the performing arts in different workplaces, as well as acting as a conductor of Rovaniemi Theater and Kemi City Theater in 2013-2021. In the season 2023-2024, Anna works as a guest conductor/musical director at the Tampere theatre.
Anna studied at the Sibelius Academy under Tuija Hakkila, Heini Kärkkäinen and Carlos Juris. The teachers Paavo Pohjola, Ralf Gothoni, Ilmo Ranta and Ilan Gronich have been the most important people who have awakened a passion for chamber music. Anna played her diploma concert in the spring of 2004 and graduated with a master's degree in music in 2008. She played her first concert in 2011.
Anna is a regular guest at domestic festivals. She has performed e.g. at Helsinki Festival Weeks, Loviisa Sibelius Days, Turku Music Festival, Riihimäki Summer Concerts, Rauma Festival, Crusell Weeks, etc., as well as in European countries and China as chamber music partners with artists such as Ivry Gitlis and Zoltan Kocis.
Since 2004, Anna has worked closely with the Lapland Chamber Orchestra led by John Storgårds in various roles as a member of the orchestra, chamber musician and soloist, as well as leading the orchestra's projects as a pianist, singer and presenter.
Anna has worked with composers, premiering and recording their works, e.g. at the Tampere Biennale and the Musica Nova festival. She has recorded Kaija Saariaho's music for Ondine with violinists Antti Tikkanen and Minna Pensola, as well as with the Chamber Orchestra of Lapland, among others, Mahler, Outi Tarkiainen, Sunleif Rasmussen's solo piano and chamber music, and the recording of Hans Abrahamsen's cult work Schnee, which was nominated for a Gramophone award. The most recent recording is the album Jampot, released by Alba Records, containing music by composer Ilari Laakso, recorded together with soprano Pia Freund and poet Chrys Salt. Popular new music projects also include the first performance of Lotta Wennäkoski's chamber opera Wunderbar for the Helsinki Festival Week 2015.
Anna has received artist grants from the state and the Finnish Cultural Fund in 2013 and 2016. She leads the activities of the Valoa Kamariin association in Rovaniemi and is the alternating artistic director of the Nurmes Music and Summer Academy together with professor Tuija Hakkila.